Hauska viikonloppu!

Oli ilo saada Jopi-papan emäntä Riitta viikonloppukylään lauantaina. Ehdimme puuhastella pentujen kanssa iltapäivän. Sitten saapui odotetut vieraat Kauhajoelta; Hardo-iskä emäntänsä Aulin kanssa.
Rauman suunnastakin saimme illansuussa pentujen hypistelijöitä.

Keittiön lattialta ei enää riittänyt jalalle tilaa, kun väki hypisteli pentusia.

 

 

Hardo-iskä otti ilon ilti hämäläisessä metsässä!

 

 

Sunnuntain aamulenkki tehtiin pentusten kanssa ihanassa aurinkoisessa säässä. Kävelimme oikein tietä pitkin aina koulutuskentällemme asti. On hauskaa seurata miten pennut kehittyvät. Aikaisemmin Otu on ollut se harkitseva, joskus sivusta seuraileva tarkkailija.

Nyt se poikkesi tieltä katsomaan pientareelle ja, kun kutsuimme mukaan niin näytti huikkaavan, että "ei tarvii ootella, tulen kun ehdin!". Ja tuli sitten, kun ehti.

 

Hauska jatkui, kun Marika saapui Pilkkeen kanssa puolen päivän maissa. Ja taas saatiin uusi "puruluu" keittiön lattialle :)! Pilke vahti pihaa tehokkaasti sillä aikaa.

 

"Virvon varvon, tuoreeks terveeks..."

Marika toi Viiville ISON Kindermunan ja

olihan Viivin sitten tietysti virvottava Marika.

Tältä näyttää "teinivirpominen" 8)!

 

 

Iltapäivällä innostuimme seisottamaan pentuja valokuvaan.

Tässä siis 6-viikkoiskuvat:

 

Puppies 6 weeks:

 

 

OmaRakas Otu

 

OmaRakas Oula

 

OmaRakas Olka K

 

OmaRakas Ottilia

 

OmaRakas Onneli

 

OmaRakas Omara

 

OmaRakas Odefina

 

Kaikki käyttäytyivät oikein reippaasti pöydällä. Toisia oli helpompi seisottaa ja toisilla oli omasta mielestään mukavampaakin tekemistä kuin tönöttää. Kuvista selviää kuka teki mitäkin ;).

 

 

Ja sitten erillaista puuhastelua viimeiseltä viikolta:

 

Muru l. Ottilia ja Otu

 

Olka ja Sittis l. Omara

 

Odefina

 

Apuva!!!

 

Onneli valitsee mielellään perusasennon

vasemmalta sivulta.

Toimii myös häiriön aikana ;).

 

Hauskaa Pääsiäistä!

Anne

 

Lääkärintarkastus ja sirutus

Eilen, keskiviikko-iltana omaeläinlääkärimme Juha-Pekka Jalli saapui kotikäynnille tarkastamaan pennut ja asettamaan mikrosirut.

Pennut saivat hyvät terveystodistukset. 

Etukäteen olin mielessäni valmistautunut siihen, että pikku-Omaralle saattaa tulla huomautettavaa todistukseen.

Pelkäsin jotain dramaattisempaa, mutta kommentit Omaran todistuksessa ovat seuraavat; "sydämessä kuului lievä sivuääni" ja "muita huomioita" -kohtaan kirjattiin kommentti "muita pienempi". Sivuäänestä lääkäri kommentoi, että saattaa liittyä pieneen kokoon ja, että vaikuttaa sellaiselta, joka voi olla ohi jo ensimmäisten rokotusten aikaan.

Toivomme parasta. Tilannetta seurataan ja, kuten olen kertonut, Omaralle tehdään kattava terveystarkastus vielä n. 12 vkon iässä.

Omaran tarkastellessa eläinlääkäriä suoraan silmiin katsomalla ja päätä kallistellen hänen jutteluaan kuunnellen, totesi lääkäri "olet viisas pieni koira :)".
Sittis jatkaa ihmisten hurmaamista <3 !

Aurinkoista talvipäivää kaikille!

 

Anne ja hoffitukset

 

 

Elliegårdens Black Omara - Yoko 10 vuotta!

 

 

Onko siitä jo kymmenen vuotta!?

 

Odotettu Amandan ja Harcon pentue syntyi 18.3.2003.

 

Kaksi kuukautta syntymäpäivästä, aurinkoisena toukokuisena päivänä

seilasin Tukholmaan noutamaan pientä mustaa hoffityttöä kotiin.

 

Yokoa oli saattamassa sen emä Amanda omistajaperheineen.

 

Terminaalissa henkilökunta ihasteli mustaa söpöläistä.

Meidät jopa ohjattiin rauhallista henkilökunnan reittiä laivaan.

 

Yöllisen laivamatkan uuteen kotimaahansa

Yoko matkusti rauhallisesti nukkuen.

 

Kotiutuminen kävi sujuvasti.

Siitäkin huolimatta, että kotona odottanut,

tuolloin 7-vuotias Rasta-uroksemme

oli ensimmäiset pari viikkoa sitä mieltä,

että pienen mustan koiran ei tarvitse juuri metriä lähemmäs tulla.

 

Tutuiksi tulivat ja olivat toisilleen erittäin tärkeitä

niin kauan kuin Rasta-rakkaasta aika jätti 13,5-vuotiaana.

 

Yokoa tituleerataan meillä usein

"Kaiken Hyvän Alku ja Juuri" -nimikkeellä.

Maailman hellin ja kiltein äiti Ärrille ja nyt rauhallinen ja rakastava mummu Rebekan O-pennuille.

Ja onhan Yoko hän, joka synnytti ensimmäiset kasvattamani pennut.

 

Tuntuu kovin ylevältä sanoa, mutta niin se on, että

Yoko on  tämän erittäin pienimuotoisen kasvatustyöni

Kantanarttu.

 

En mitenkään tuolloin vuonna 2003 voinut aavistaa sitä

miten paljon ihania, uusia asioita Yoko elämäämme tuo.

 

Helliä silityksiä ja valtavasti onnea

Rakas Yoko <3 !

 

 

 

Kiitollisina

Anne, Marko ja Viivi

 

Tapahtumarikas viikonloppu

Perjantaina iltapäivällä pakkanen lauhtui n. -1 asteeseen ja oli aivan pakko päästä näyttämään pennuille ulkomaailmaa, ensimmäistä kertaa.

Kolmessa sylissä lauma sitten lähti ulos ja kohti pihan aurinkoisinta paikkaa.
Siitä huolimatta, että maa varmasti tuntui pikkutassuissa äkkiseltään tosi kylmältä, lähtivät kakrut reippaasti tutustumaan ympäristöön.

Viima oli sen verran kova, että muutaman minuutin kuluttua siirryimme sisätiloihin. Kyllä uni maistui makealta ulkoilun jälkeen.

 

Lauantaina kylään saapuivat erittäin odotetut vieraat; Nooa vauva <3 vanhempiensa Salla-Marin ja Joonaksen kanssa.

Nooaa ei juurikaan hetkauttanut hoffiemme lipaisuyritykset. Mutta onhan hän kotonaan jo tottunut Manu-pinseriin.

 

 

Nooa on niin söpö,

että saa aikaiseksi vauvakuumetta kenessä tahansa.

 

Sunnuntaina alkuiltapäivästä saapui vierailulle Oulan (kutsumanimeltään Osku) perhe Heinolasta.

 

Tyylilleen uskollisena Osku esitti rauhallisen puolensa. Nukkui, oli sylissä kuvattavana, hiukan mellesti siskolikkojen kanssa ja taas - nukkui :). Vielä muutama viikko ja Kimmon ja Jaanan odotus päättyy; vihdoin heillä on kotonaan Rebekan poika, jota on odotettu jo pian kaksi vuotta. Osku pääsee ymmärtävään kotiin, sillä hoffiuroksiin on perheessä totuttu. Oskua odottaa Heinolassa myös Minttu-dalmis.

 

Hiukan myöhemmin iltapäivällä saapui vielä vaaleasta tytöstä kiinnostunut Honkasen perhe Kouvolasta. Perheeseen kuuluvat vanhempien lisäksi suloiset tytöt Sara ja Nina. Nautiskelin taas kameran kanssa, kun tytöt antoivat pennuille syliterapiaa :). 

 

Honkasilta saa hyvän kodin hunajapupumme Ottilia. Ottiliaa odottaa tulevassa kodissaan musta hoffipoika Rino.

 

Saralla on näissä kuvissa sylissään Otu,

joka oli sitä mieltä, että voisihan hänkin muuttaa

Saran ja Ninan kainaloiseksi <3

 

Jo aikaisemmin, eli viime viikonloppuna olivat pentuihinsa tutustumassa Odefinan tuleva perhe Helsingistä sekä Onnelin tuleva perhe Riihimäeltä.

 

Onnelin tulevan perheen miehet hellimässä

suloista pihavahdin alkua. 

Perheen äiti jäi leveiden hartioiden taakse ;)

eikä siksi näy kuvassa.

 

OmaRakas Omara

 

Taskukoira!

Omara eli Sittis lempipaikkassaan.

Sylissä, lähellä, hellittävänä.

Aivan super-rakastettava pentu!

 

 

Olka K

 

Odefina

Oula l. Osku

Keittiöhommia

Otu ja Omara

 

Mikä tunnelma <3

Otu

Sittis :)

 

 

Odefina harjoittelee sirkusuraansa varten ;)

 

Luopuminen

Yllä kuvia vain pienestä osasta tästä elämästämme näiden pentujen kanssa.

 

Hölmönä varmaan pidetään, mutta totta on, että minuun sattuu ihan fyysisesti jo ajatuskin siitä, että nämä persoonat itsenäistyvät ja muuttavat meiltä pois ihan pian.

 

Pissa- ja kakkarumbat ovat pientä vaivaa verrattuna siihen mitä nuo otukset ihmiselle antavat.

 

Olen kuitenkin pentujen ja omasta puolestani erittäin otettu siitä, että on löytynyt ihania ihmisiä, jotka pystyvät tarjoamaan pennuille huolehtivan ja rakastavan kodin.

 

Vain "Super"-Olka K on vielä vailla kotia ja Pikku-Omara haluaisi myös kovasti löytää oman perheensä.

 

Omaran arvoisen perheen on oltava kuitenkin valmis odottamaan siihen asti, kun pikkuinen on täyttänyt n. 12 viikkoa. Vaikka Omara on kehittynyt aivan normaalisti niin haluan kuitenkin itse seurata sen kasvua hieman pidempään. Kehitys varmistetaan myös ylimääräisellä lääkärintarkastuksella n. 3 kk:n iässä. Teen tämän ihan vain sen kevyen syntymäpainon vuoksi.

 

Meidän lauma - ajatelmia

Otu on jotenkin jo ennen syntymäänsä kovasti päättänyt olla meidän koira. Kun järjellä ajattelisin (tässä kohtaa on puhuttava vain omasta puolestani tuolla isi-muodolla) niin ymmärtäisin, että neljä koiraa perheessä on paljon. Joka suhteessa.

 

Siitäkin huolimatta, että perheeni ja erityisesti Marko on superpanoksella mukana aina kaikessa koiriin liittyvässä. Hän on rauhoittava tuki "kriisitilanteessa" sekä fyysinen apu tekijä, kun roudataan telttoja, koiria, häkkejä ym. tapahtumaan jos toiseen... 

Ja mikä upeinta; luotettavin ihminen pentujen hoitajana. Ja edellinen on minulta paljon sanottu.

 

Olen nimittäin koirien suhteen jakanut vastuun kaiken ikääni vain itseni kanssa. Onkin ollut vaikeaa myöntää, että tahtoessaan joku muu pystyy ihan samaan kuin "mää itte" :).

 

Itsekkäänä en tainnut Ärrien (Ruurik, Robin ja Rebekka) pentuaikana antaa Markolle edes mahdollisuutta.  

 

Näiden "Otusten" kanssa tilanne on ollut toinen. Olen oppinut jakamaan asioita ja vastuuta. Hyvä näin. Haluan uskoa, että kokemuksena tämä projekti on ollut Markollekin positiivinen. Vaikka rankkaa työtähän se on hänelle tarkoittanut. Tällä viikollakin tekee yövuoron klo 22 - 6 , nukkuu muutaman tunnin ja herää heti puolilta päivin hoitamaan pennuille ruokaa ym.

 

Hyvästä hoidostahan kertovat parhaiten pennut itse.

Näin se meillä ilmenee: Juoksevat usein ohitseni Markon syliin, kun yhdessä saavumme tilaan... Ellei pennuilla olisi ollut hauskaa hänen kanssaan niin tuskin niin riemukkaasti ilahtuisivat isännän tapaamisesta :). 

 

Ja Viivi <3! Syntynyt kolmen uroksen laumaan ja iso- ja pikkusiskot ja -veljet ovat olleet aina koiria - hovawartteja. Ymmärtää niin paljon ja on taitava lukemaan koiraa. Toivon, että hänelle on hyötyä tästä elämäntavasta, jossa hän lapsuutensa ja nuoruutensa elää.

 

Näissä aatoksissa tällä kertaa.

Oikein aurinkoista talvipäivää kaikille!

Anne

Pihavahtien painon vartiointia

 

 

Mukavan rento leppuutuspaikka Oulalla.

 

Pentujen painot tänään 14.3.13

                  

                          Otu        2000 g

                          Oula       2700 g

                          Olka K     3000 g

                          Ottilia    2200 g

                          Onneli     2200 g

                          Omara      1600 g

                          Odefina    2300 g

 

Tänään punnitus tehtiin jo digitaalisella henkilövaa`alla.  "Jauhovaakani" meni pieneksi. Se olisi riittänyt enää Omaran painolle. Henkilövaaka ei kerro kymmenyksiä eli painot ovat pyöristettyjä. Näissä kiloissa :) ei asialla ole enää merkitystä.

 

Tytöt leikkivät terrieriä ;).

 

Illalla, kun palasin töistä kotiin tärkein tieto Markon "päiväraportissa" oli se, että tänään pennut olivat treenanneet rähisemistä.

 

Sitä millä ärinäteholla saa toisen vastaamaan haasteeseen ja myös sitä miten pöhinä päätetään oikeaoppisesti. Rauhoittumiseen ja rauhoittamiseen.

 

Meillä näyttää olevan tällä hetkellä ykkösrauhoittava signaali pysähtyminen ja hetken aikaa tuijottaminen eri suuntiin. Siitä sitten lähdetään muinalikkoina ja -poikina puuhastelemaan niitä mitä ennen pöhinää oli jäänyt kesken - tai kohti uusia seikkailuja. Kaiken rähinän jälkeen koko juttu on unohdettu hetkessä. 

 

Koiran kommunikointi on niiiin selkeää ja ymmärrettävää. Ja toiminta viisasta. Sitä voisi seurata päivästä toiseen.

 

Harmi, että ihmiseltä puuttuu tuo taito elää hetkessä. Koira ravistaa turkkinsa ja on unohtanut kokemansa ikävänkin asian. Onnekas koira! Me ihmiset vatvomme, juoruilemme, punomme kostojuonia. Teemme virheitä ja toistamme niitä, vaikka olemme monesti joutuneet toteamaan, että keino ei ollut oikea ja takkiin tuli...

Koira ei toista virhettä - ainakaan montaa kertaa.

 

Tämä tulisi muistaa erityisesti koiraa opettaessa ja kouluttaessa. Eli, kun koira kokee jonkun toiminnan kannattavaksi niin se mielellään toistaa sitä.

 

Johdonmukaisesti koulutettuna koira toistaa positiivisesti ja toiminnallisesti ehdollistamalla opettamiamme hassuja temppuja täsmällisesti, vuorenvarmasti, luotettavasti ja kerrasta toiseen.

 

Hovawartkaan ei siis toimi tuurilla eikä tuulella. Harmi vaan, että meidän ihmisten johdonmukaisuus on kovin helposti tuulen vietävissä. Yhtenä päivänä lännestä ja toisena idästä puhaltavan tuulen. On se rankkaa yrittää koiran pysyä mukana ;).

 

Tällaisia ajatuksia tulee mieleen ihan vain seuraamalla pikkuisten neliviikkoisten pentujen kasvamista. Mieletön "oppisopimus-työnantaja" tuo koiranpentu!

 

Näissä aatoksissa jatkan nyt tv-sarjan katsomista.

Se on yksi eniten pitämistäni sarjoista ja kertoo 

maailman neuroottisimman etsivän, Monkin

tämän torstaisen rikoksen ratkomisesta.

Näyttää leikkivän juuri nyt karhukuiskaajaa :).

 

Hyvää Yötä!

 

Anne

 

Huimaa kehitystä!

Ei voi ihminen ymmärtää miten näin lyhyessä ajassa voi pieni koira kasvaa niin paljon ja kehittyä pienestä "marsusta" koiraksi. Aikaa nämä ihmelapset ovat tarvinneet vain neljä viikkoa! Itseään pitää jatkuvasti muistuttaa, että ajan laskeminen on aloitettu niiden syntymästä eikä siitä, kun ne aloittivat koulun.

Otu vaikuttaa siltä, että on oppinut jo

lukemaan ja laskemaan.

Kuvassa hän hoitaa ensimmäistä kertaa virkaansa

punnituksen virallisena valvojana ;).

 

Vastuullinen työ vaatii rentouttavan harrastuksen.

Otu keskittyy kahvakuulatreeneihin.

"Isolla vai pienellä painolla...?"

 

Oula taas haluaa välillä käsitellä asioita

aivan silmästä silmään.

Yrittää kait selvittää, että mitä ihmettä

liikkuu ihmisen päässä!

 

JA SITTEN LEVÄTÄÄN!

 

 

Ja entäs sitten meidän kaksijalkaisten elämä? En löytänyt hyviä kuvia, joten kerrotaan se sanoin:

 

Marko toimii pyykkivastaavana, talon

lämmittäjänä, kokkina, lastenvahtina jne.

 

Viivi pentujen viihdyttäjänä ja leikittäjänä, isojen koirien ruokintavastaavana ja lastenvahtina.

 

Minä siivoojana, tilastonikkarina, yökkönä, yhteyshenkilönä pentujen tuleviin koteihin, pentujen käyttäytymisen ja niiden luonteen kehittymisen tarkkailijana jne jne jne....

 

Lyhyesti: olemme koiriemme palvelusväkeä!

 

Viihtyisää pakkasiltaa kaikille!

Anne



 

PS. Lisään tänne iltasella pentujen päivän painot.

Pysy siis kanavalla ;).