14.3.2013

Huimaa kehitystä!

Ei voi ihminen ymmärtää miten näin lyhyessä ajassa voi pieni koira kasvaa niin paljon ja kehittyä pienestä "marsusta" koiraksi. Aikaa nämä ihmelapset ovat tarvinneet vain neljä viikkoa! Itseään pitää jatkuvasti muistuttaa, että ajan laskeminen on aloitettu niiden syntymästä eikä siitä, kun ne aloittivat koulun.

Otu vaikuttaa siltä, että on oppinut jo
lukemaan ja laskemaan.
Kuvassa hän hoitaa ensimmäistä kertaa virkaansa
punnituksen virallisena valvojana ;).
 
Vastuullinen työ vaatii rentouttavan harrastuksen.
Otu keskittyy kahvakuulatreeneihin.
"Isolla vai pienellä painolla...?"
 
Oula taas haluaa välillä käsitellä asioita
aivan silmästä silmään.
Yrittää kait selvittää, että mitä ihmettä
liikkuu ihmisen päässä!
 
JA SITTEN LEVÄTÄÄN!
 








 
Ja entäs sitten meidän kaksijalkaisten elämä? En löytänyt hyviä kuvia, joten kerrotaan se sanoin:
 
Marko toimii pyykkivastaavana, talon
lämmittäjänä, kokkina, lastenvahtina jne.
 
Viivi pentujen viihdyttäjänä ja leikittäjänä, isojen koirien ruokintavastaavana ja lastenvahtina.
 
Minä siivoojana, tilastonikkarina, yökkönä, yhteyshenkilönä pentujen tuleviin koteihin, pentujen käyttäytymisen ja niiden luonteen kehittymisen tarkkailijana jne jne jne....
 
Lyhyesti: olemme koiriemme palvelusväkeä!
 

Viihtyisää pakkasiltaa kaikille!

Anne

 
PS. Lisään tänne iltasella pentujen päivän painot.
Pysy siis kanavalla ;).
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Marika ja Pilke14.3.2013 klo 19.16

    Pentuset on jo noin isoja! Ihnuuksia... koskahan mää kerkeisin tulla rapsutteleen niitä...

    VastaaPoista
  2. Minna ja ripakintut14.3.2013 klo 21.03

    Herran jösses tota kuvaa missä Olka K(??) nukkuu Repsun viereesä, ei se pentu vielä tiistaina NOIN iso ollu!!

    VastaaPoista
  3. Voi ällötys mitä söpötyksiä. :D <3

    VastaaPoista