omat rakkaat - our dogs

 

Hovawart on ollut minun ja perheeni rotu vuodesta 1989. Tuolloin valinnan kriteerinä oli löytää silloisesta palveluskoiraryhmästä sopivalta tuntuva rotu.

Hoffi nousi ykköseksi hyvän terveystilastonsa, reippaan ja iloisen luonteensa sekä kauniin ulkomuotonsa vuoksi. Pelkkää plussaa oli myös se, että rotua kuvattiin "yhden ihmisen koiraksi".

Tänä päivänä, kun rodusta on kertynyt kokemusta n. 24 vuoden ajalta  vastaan hovawartin ominaisuuksista kysyvälle, että rodussa on puhdasta elämäniloa, huumorintajua ja tietyllä tavalla boheemiutta. 
Terveystilastokin on pysynyt suhteellisen hyvänä useaan muuhun saman kokoluokan rotuun verrattuna.

Hovawarttia harkitsevan on tiedostettava myös, että on hankkimassa koiraa, jonka rotuominaisuuksiin kuuluu vartiointi. Tämä ominaisuus ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että koira on ns. hankala ja pitää kaikkia perheen ja laumansa ulkopuolisia potenttiaallisena uhkana. Luottavainen suhde omistajaan tekee hovawartista erittäin miellyttävän elämänkumppanin ja perheenjäsenen sekä harrastuskaverin.

Ensimmäinen hovawarttimme syntyi v. 1989 ja viimeisin tulokas v. 2013:

Sazidun Extra Special (1989-1999)
Sazidun Fabrizzio (1991-1991)
Lintrollets T-Rex (1996-2010)
Ruurik 2007-
Rebekka 2007-
OmaRakas Otu 2013-


KOTONA ASUVAT


Talonvahdit
Ruurik, Rebekka ja Yoko


Elliegårdens Black Omara
Yoko


Ruurik 


Rebekka


OmaRakas Otu 
ikä 6 vkoa  -  age 6 weeks
ikä 6 vkoa - age 6 weeks
                                 
    ikä 5 kk - age 5 months   
                     ikä 5 kk - age 5 months                     


OmaRakas Onneli
ikä 6 vkoa - age 6 weeks

 ikä 6 vkoa - age 6 weeks
ikä 5 kk - age 5 months




MAAILMALLE MUUTTANUT

om. Johanna Seppälä


IKUISESTI SYDÄMESSÄMME


Sazidun Extra Special
Rocky

Skywatch´s Troublemaker
Ramses

Lintrollets T-Rex
Rasta


 

6 kommenttia:

  1. Marika ja Pilke12.1.2013 klo 16.34

    Jep,näitä tänne kaipailinkin ;)

    VastaaPoista
  2. Onnistuneet kuvat kaikista vahdeista, ja erityisesti Rocky. Sen ilme tuossa kuvassa on niin tuttu. <3 Silut Rebekka-mammalle! :)

    Tiina T.

    VastaaPoista
  3. Heipsan! Onnittelut Rebekalle, leppoisia massunkasvatuspäiviä ja ihanaa että otit näköjään tuon hienon kennelnimenkin :)
    terkkuja koiruuksille ja ihmisillekin!!
    Terkuin MarjaVirtaska + Ilo, Kamu ja Helmi

    VastaaPoista
  4. Terveisiä Vantaalta! Kiva lueskella näitä, tulee niin paljon muistoja mieleen. Voi kuinka aika kuluu ja maailma muuttuu...
    t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannesti kiitos terveisistä kaikille rakkaille, "vanhoille" Ystäville sinne Vantaalle!

      Maailma muuttuu ja aika... se kiitää käsittämätöntä vauhtia.

      Mutta muistot säilyvät - kristallin kirkkaina sydämessä.

      Saan olla ikuisesti kiitollinen sinulle, Sari. Ilman sinua, Citaa ja Rockya olisi elämä ollut paljoa vailla.
      Kuljetit minut tälle tielle. Oikealle tielle :).

      Kiitos Rockysta ja valtavasta luottamuksestasi, kun luovutit minulle Elämäni Koiran.

      Ihanaa syksyä!

      t. Anne

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoista, ihan itku pääsi <3

      t. Sari

      Poista