28.4.2013

KEVÄT!

Vihdoin kevätsateet, -aurinko ja -tuuli ovat tehneet työtään. Sula ja kuiva piha houkuttelee haravoimaan ja multaa tonkimaan. Valtava houkutus on istutella ruukkuihin orvokeita.

Hokasin kuitenkin, että pentujen ulottumattomiin en orvokkiruukkuja saisi aseteltua. Ja tunnettu asia on se, että orvokin kukat ovat pienten ja isompienkin koirien parasta ravintoa :).

Ja kun lauman vahvistuksena vielä runsaan viikon on Milli (Omara) ja hiukan pidempään Onneli, niin kukista ei hetkessä olisi kuin muisto jäljellä.

Omissa kodeissaan jo kolme viikkoa asustaneet Osku (Oula), Olka, Muru (Ottilia) ja Odefina ovat omistajien raporttien mukaan kotiutuneet hyvin.

Jokaisella pennulla on kotonaan nelijalkaisia ystäviä, jotka varmasti ovat helpottaneet kotiutumista. Murulla on "isoveli" Rinon lisäksi myös kaksi kissaa kaverina.
Toinen kissoista, Salama, ei taida olla kovin innoissaan blondista tulokkaasta, mutta Viiru-kissa on mainio leikkikaveri pikku-Murulle. Murun perheen blogista voi käydä katsomassa heidän kuulumisiaan.

Muru viihtyy kotonaan vesikupin vieressä
yhtä hyvin kuin täällä kasvattikodissaankin :).

Muru-PihaVahti
 
Odefinalle seuraa pitävät
saksanseisojat Reta ja Signe.
 
Odefina-mussukka, kuten Seija-emäntänsä häntä nimittää <3.

Reta seisojista nuorempana
jaksaa puuhata pikku-Odefinan kanssa.
 
Vapun jälkeen Milli itsenäistyy ja
lähtee Lehden perheen arkea vilkastuttamaan.
Kuvassa Sirkku, Jorma ja Milli.
 
PUUTARHAHOMMISSA:
 
Meno on sellaista, että joskus
kompastuu kaveriin.

Jäniksen papanoiden kuitupitoisuus
on pikkukoiran mielestä aivan kohdillaan.
 

Nyt on KEVÄT! Jiihaa!

Pihan joulukuusi on vielä vihreä,
vaikka sillä ei juuria olekaan.
Kuusen alusta toimii
mainiona "turvana" hippa-leikeissä.
 

Vielä pari päivää sitten
pohjoispuolella pihaa oli pieni pläntti lunta.
 
PÖNÖTYSKUVIA:
 
Milli, n. 10 viikoa
 
Onneli, n. 10 viikkoa
 
Otu, n. 10 viikkoa
 
IHANAA ARKEA:
 
Ihana aamuhetki Äitikoiran kanssa <3
 
Meidän Otuliini <3
 
Pikku "Peukaloisemme", Millin kuulumisista sen verran, että paino on tällä hetkellä n. 8,5 kg. Verrattuna Onneliin (n. 9 kg) ja Otuun (n. 9.6 kg) Milli on siis saanut sisaruksensa kiinni.
Ensi viikolla käymme tarkemmassa lääkärintarkastuksessa ja toivon kaiken olevan juuri niin hyvin kuin miltä ulkoisesti vaikuttaa.
 
Milli on erittäin reipas ja hänellä on myös voimakas oma tahto. Kuitenkin ottaa erittäin hyvin vastaan ihmisen antaman "palautteen". Ja mikä ihaninta - on ottanut kontakti-koulutuksen parhaiten vastaan. Pitää ruokaa parhaana palkkiona ja säilyttää oma-aloitteisesti yhteyden kaksijalkaiseen lenkkikaveriin niin vapaana olessaan kuin taluttimessakin.
 
Onneli on varsinainen reipaskerholainen ja tutkii ympäristöään ja siellä olevia uusia asioita reippaasti, itsenäisesti ja rohkeasti. Ulkonäöltään Onneli on kopio äidistään. Kun asettaa rinnakkain kuvan Onnelista ja Rebekasta Onnelin iässä niin eroa tuskin havaitsee.
 
Otu on näistä kolmesta, vielä kotona olevasta siskoksesta pehmein ja luonteeltaan vaikuttaa sopivimmalta äitinsä ja mummonsa kanssa laumassa elämään.
Otu on niin ikään siskojensa tavoin reipas tutustumaan uusiin asioihin ja pitää yhteyttä ihmiseen erinomaisesti. Oppi myös tunnistamaan nimensä helposti.
 
Taistelutahtoa koko pentueella vaikuttaa olevan riittävästi ;). Saalistaminen lähtee myös käyntiin ilman sen kummempia kiihotteluja.
 
Näitä ominaisuuksia en suosittele "nostettavaksi". Koira ottaa ne kyllä käyttöön aivan varmasti tarvittaessa.
 
Mikäli pennulla "hetsataan" saalistamista, niin (nopeasti) koirasta pois päin liikkuvista asioista tulee helposti pakkomielle. Houkutteleviksi muodostuvat kävelevät ja juoksevat jalat, polkupyörät ja mikä pahinta; autot.
Kukaan ei halua arkeensa myöskään pallo- tai keppihullua koiraa!
 
Pieni muistutus:
 
On todettua ja ihan maalaisjärjellä ymmärrettävää (taitaa olla jopa tutkittua), että jatkuva saalistuttaminen (esim. pallon heitteleminen verukkeelle "kun se niin tykkää") saa aikaan stressiä koirassa.
 
Sisäelimistä ns. stressielimiä ovat maksa ja munuaiset.
Me koiran omistajat emme aina tiedä minkälaisia fyysisiä vaurioita ja sairauksia saatamme aiheuttaa koiralle tiettyjä sisäsyntysiä ominaisuuksia ("viettejä") korostamalla niin, että esim. saalistamiseen liittyvät toiminnot muodostuvat koiralle pakkomielteeksi.
 
Pahimmillaan tiedän koiran sairastuneen parin vuoden iässä vakavaan munuaisen vajaatoimintaan ja munuaistulehdukseen. Tässä kyseisessä tapauksessa tutkiva eläinlääkäri tiesi kysyä, että heitetäänkö koiralle palloa ja onko se koiralle pakkomielle. Näin oli.
 
Koiran kanssa leikkiminen taitaa siis ollakin melkomoinen taitolaji ;).
 
 
HAUSKAA VAPPUA!
t. Anne, Marko ja Viivi
Yoko, Rebekka, Ruurik, Otu, Onneli ja Milli
 


14.4.2013

Itsenäistyminen

Tähän on vain tyytyminen. Se on niin hämmästyttävää. Täysin avuttomasta, sokeasta ja kuurosta pennusta kehittyy kahdeksassa viikossa pieni koira, joka syö, juo, leikkii, pissaa, kakkaa, kävelee, juoksee, istuu... ja pian pärjää ihan ilman emoaan ja minua. Tai ainakin toivon, että pärjää.

Lähtee täältä syntymäpesästään. Vieraan ihmisen/perheen kanssa ajamaan peltilaatikolla, useimmat satojen kilometrien matkan. 

Uudessa kodissaan, uusien ihmisten, mahdollisten vieraiden koirien kanssa ja aivan uudessa ympäristössä kaksi kuukautta vanha pentu aloittaa suvereenisti uuden elämänsä. Ruoka maistuu, vatsa toimii ja uusi lauma on pennun mielestä turvallinen ja luotettava. 

Asuinympäristöön sopeutuminen tapahtuu nopeasti ja arki aivan uudessa muodossaan sujuu päivä päivältä mukavammin, pian rutiinilla.

Uudelle perheelle pennun kotiin tulo on jo mahdollisesti edellisten koirien ansiosta tuttu asia, ei ensimmäinen kokemus vastaavasta tilanteesta.

Perheen tulee kuitenkin muistaa, että pennulle kaikki on aivan uutta, eikä mikään perheen rutiineista ei ole tuttu. 

Koiranpentu kohtaa päivittäin kymmeniä uusia ja vieraita asioita ja tapahtumia. Ensimmäisen vuoden aikana näitä uusia kokemuksia tulee tuoda pikkuhiljaa vielä lisää koiran elämään. Valtaosa em. tapahtumista ovat perheelle niin tuttuja, että niihin ei edes kiinnitä huomiota.

Joka kerta, kun meille on tullut/jäänyt uusi perheenjäsen - koiranpentu - on se ollut yhtä mullistava kokemus. On käynyt mielessä, että "kuka kumma käski muuttaa tämän rauhallisen, tutun, siistin, turvallisen elämän aivan uudeksi ja jännittäväksikin, hankkimalla koiranpentu!"

Ja kuitenkin olen asian ennalta tiennyt, siihen valmistautunut. Silti aina on melkein kaikki pentuun liittyvä tuntunut jotenkin työläältä. Jopa yllättävältä, kaikkien näiden "koiravuosienkin" jälkeen. Kun oikein mietin niin ymmärrän, että eihän se näin voi olla!

Ymmärrystä ja rentoa mieltä itselleni saan ammennettua kummasti siitä, että tiedostan juuri sen, että koiranpentu on itselleen ainakin yhtä oudossa tilanteessa kuin minä itse.

Koiran hankkiessaan on jo ajatuksen tasolla oltava vahvasti sitoutunut suureen vastuuseen. Elollisen olennon elämästä ja elämän laadusta sekä koiran hyvinvoinnista.

Koira on täysin ihmisen armoilla koko ikänsä. Ihminen voi käyttää tätä tosiasiaa väärin. Rikkoa jopa lakia kohtelemalla koiraa huonosti.

Luottamus ja luotettavuus ovat tärkeimmät asiat ihmisen ja koiran yhteiselämän kannalta. Luottamus ja kunnioitus ovat asioita, jotka ansaitaan. Toista osapuolta ei voi määrätä kunnioittamaan. Eivätkä aito kunnioitus ja luottamus milloinkaan ole yksipuolista.

On terveellistä esittää itselleen silloin tällöin kysymys "voiko koirani luottaa minuun?". Jos vastaus on "kyllä, voi!" niin saa olla varma, että silloin voi luottaa myös koiraansa.

Koiran silmissä johdonmukaisuus on melko tarkasti synonyymi luotettavuudelle. On muistettava se, että koira arvostaa ihmistä, joka seisoo sanojensa takana.

Olka K:n perhe.
Olka etuoikealla, tottakai!
Kuvaan pääsi pari ylimääräistäkin pentua ;).
Meininki on hyvä!

Tästä se alkaa - suhde.
Olka ja isäntänsä.

Hyvä koiran omistaja on siis kunnioitettava, luotettava, johdonmukainen, koirastaan aidosti kiinnostunut, koiraan sitoutunut ja sitä oikealla tavalla rakastava. On oltava myös valmis panostamaan koiraan ja tarpeen tullen luopumaan joistain asioista koiran vuoksi.

Koiran omistajan tulee myös muistaa, että koira ei pysty muistelemaan, ennakoimaan tulevaa. Eikä siis murjottamaan, olemaan mustasukkainen, pahansuopa, juonitteleva... Eli koiralta puuttuu monta ominaisuutta, jotka kuuluvat meidän ihmislajin edustajien "peruspiirteisiin".

Carpe diem -elämäntapa on monen ihmisen tavoite. Kuitenkin mahdoton sellainen. Ihminen analysoi, muistelee ja suunnittelee tulevaisuutta. Sellainen hetkessä elämisen taito, joka koiralla on syntymälahjana on ihmiselle vain unelmaa.

Ottilia-Murua olivat noutamassa Nina ja Anne.
Näistä tytöistä näyttää huokuvan hyvä mieli.
Kuva täynnä hyvää energiaa :).

Koira elää niin aidosti hetkessä, että sen käyttäytyminenkin perustuu reaktioon per tapahtuma. Reaktio yleistyy eli toistuu koiralla vain kun koira kokee sen kannattavaksi liittyen johonkin tapahtumaan, tapahtumaketjuun, tilanteeseen.

Kun tämän ymmärtää niin ymmärtää myös sen miten koiraa voi kouluttaa, miten sen kanssa tulee elää ja erityisesti sen miten elämän koiran kanssa saa onnistumaan, sujumaan mukavasti.
 
Oula eli Osku katsoo oikealla,
kun Kimmo juttelee Rebekka-äidin kanssa.
Pennun emän "hyväksyntä" kertoo paljon ihmisestä :).
 
Odefinasta tuli "stadin friidu".


 Näillä sanoilla haluan toivottaa yhteiselämäänsä aloitteleville, pikkuisille
OmaRakas-Hovawarteille perheineen
hyvää, mukavaa ja pitkää yhteiselämää!
 
Pitäkää huolta!
 
toivoo
Anne

Olka ja Milli (Omara)

3.4.2013

Ikävä hiipii puseroon...

Olkalle koti


Vihdoin pääsiäisviikolla tunsin, että saattaa olla Olka K:n arvoinen perhe löytynyt!

Hoffityttöjä on tuossa perheessä ollut jo neljä kappaletta ja tällä hetkellä taloa vahtii "vain" 7-vuotias Nala. Perheen äidin kokemus ja tapa asennoitua hovawartin kanssa elämiseen vakuutti jo ensipuhelussa.

Pitkäperjantaina perhe saapui katsomaan koiriamme. Mukana oli myös Nala. Oikein mukava hoffinarttu. Avoin, luottavainen ja selvästikin perheen rakas lemmikki.

Olka löysi heti perheen isän läheisyyteen ja melkein tuntui siltä, että kysyi "missä ihmeessä te olette viivytelleet?". Tässä se nyt oli! Olkan perhe!

Pikku-Omaran tulevaisuus




Jo pari viikkoa sitten aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Lehden perhe tuli kysymään mahdollisuudesta ryhtyä Omaran kummiksi.

Muistuttelen vielä, että on siis kysymys Jormasta ja Sirkusta, jotka kävivät yllättäen katsomassa pentuja, kun ne olivat noin 4 viikon ikäisiä. Tuolloin he olivat juuri joutuneet päästämään Fretu-bouvierinsa sateenkaarisillalle vakavan polvivamman vuoksi.

Pääsiäissunnuntaina meidät oli kutsuttu käymään Sirkun ja Jorman mökille Tammelaan. Minä, Marko ja Yoko lähdimme "tarkastamaan tilukset" (kuten Jorma sanoi) siltä varalta, että kelpaavatko Omaralle ;).

Suloinen mummonmökki, valtavan iso piha hiljaisen kylätien varrella on ihanteellinen ympäristö Omaran kasvaa ja kehittyä. Ja kun vielä Jorman ja Sirkun kokemus koiran omistajana on vertaansa vailla, niin pikku Sydänkäpysemme saa varmasti parhaan hoivan ja huolenpidon heillä.

Lehden perheellä on kaupunkikoti Helsingissä. Eli Pikku Sittiksestä tulee osaksi kaupunkilainen.

Omara jää minun ja Jorman yhteisomistukseen.

Otun elämä...



Vaikuttaa kovasti siltä, että Otu jää meille koiraksi. En vain ole saanut kenellekään sanottua, että Otuliini olisi jotenkin kotia vailla. 

Ja Viivikin kasaa vastuuta minulle hokemalla "äiti päättää tämän asian". "Päätöstä" olen tehnyt itseltänikin niin hiljaa ja huomaamattomasti, että en tiedä mitään päätöstä tehneenikään...

Otusta on kehittynyt sievä tyttö. Ovat Ottilia Muru Honkasen ;) kanssa kuin kaksi marjaa. Eroavat sillä, että Murulla on muhkeampi turkki ja Otu on hiukan Murua lyhyempi  rungoltaan ja  myös hiukan pienempi. Molemmilla on superkauniit päät, ihanat tummat silmät ja hyvä pigmentti.

Ikävä jo nyt!


Yritän olla tämän luopumisen tuskan suhteen hillitty. On kamalaa jos pentujen uudet omistajat joutuvat tuntemaan huonoa omatuntoa siitä, että vievät minulta omat rakkaat lapset pois.

Toivon kullekin perheelle pitkää yhteistä elämää Rebekan pennun kanssa. 

Rakastakaa näitä Otuksia sydämestänne, huolehtikaa niistä ja antakaa niiden olla tiivis osa elämäänne ja perhettänne.
Minulla on luja luottamus siihen, että osaatte arvostaa tulevaa perheenjäsentänne! Se rakastaa jo nyt teitä :).

 

Tulemme kaipaamaan näitä hetkiä...




 
 





...ja usko tai älä - myös näitä!

...jopa äänitehosteilla ;)
 








 
AURINKOISTA KEVÄTPÄIVÄÄ!
 
Anne