Ikävä hiipii puseroon...

Olkalle koti

Vihdoin pääsiäisviikolla tunsin, että saattaa olla Olka K:n arvoinen perhe löytynyt!

Hoffityttöjä on tuossa perheessä ollut jo neljä kappaletta ja tällä hetkellä taloa vahtii "vain" 7-vuotias Nala. Perheen äidin kokemus ja tapa asennoitua hovawartin kanssa elämiseen vakuutti jo ensipuhelussa.

Pitkäperjantaina perhe saapui katsomaan koiriamme. Mukana oli myös Nala. Oikein mukava hoffinarttu. Avoin, luottavainen ja selvästikin perheen rakas lemmikki.

Olka löysi heti perheen isän läheisyyteen ja melkein tuntui siltä, että kysyi "missä ihmeessä te olette viivytelleet?". Tässä se nyt oli! Olkan perhe!

Pikku-Omaran tulevaisuus

Jo pari viikkoa sitten aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Lehden perhe tuli kysymään mahdollisuudesta ryhtyä Omaran kummiksi.

Muistuttelen vielä, että on siis kysymys Jormasta ja Sirkusta, jotka kävivät yllättäen katsomassa pentuja, kun ne olivat noin 4 viikon ikäisiä. Tuolloin he olivat juuri joutuneet päästämään Fretu-bouvierinsa sateenkaarisillalle vakavan polvivamman vuoksi.

Pääsiäissunnuntaina meidät oli kutsuttu käymään Sirkun ja Jorman mökille Tammelaan. Minä, Marko ja Yoko lähdimme "tarkastamaan tilukset" (kuten Jorma sanoi) siltä varalta, että kelpaavatko Omaralle ;).

Suloinen mummonmökki, valtavan iso piha hiljaisen kylätien varrella on ihanteellinen ympäristö Omaran kasvaa ja kehittyä. Ja kun vielä Jorman ja Sirkun kokemus koiran omistajana on vertaansa vailla, niin pikku Sydänkäpysemme saa varmasti parhaan hoivan ja huolenpidon heillä.

Lehden perheellä on kaupunkikoti Helsingissä. Eli Pikku Sittiksestä tulee osaksi kaupunkilainen.

Omara jää minun ja Jorman yhteisomistukseen.

Otun elämä...

Vaikuttaa kovasti siltä, että Otu jää meille koiraksi. En vain ole saanut kenellekään sanottua, että Otuliini olisi jotenkin kotia vailla. 

Ja Viivikin kasaa vastuuta minulle hokemalla "äiti päättää tämän asian". "Päätöstä" olen tehnyt itseltänikin niin hiljaa ja huomaamattomasti, että en tiedä mitään päätöstä tehneenikään...

Otusta on kehittynyt sievä tyttö. Ovat Ottilia Muru Honkasen ;) kanssa kuin kaksi marjaa. Eroavat sillä, että Murulla on muhkeampi turkki ja Otu on hiukan Murua lyhyempi  rungoltaan ja  myös hiukan pienempi. Molemmilla on superkauniit päät, ihanat tummat silmät ja hyvä pigmentti.

Ikävä jo nyt!

Yritän olla tämän luopumisen tuskan suhteen hillitty. On kamalaa jos pentujen uudet omistajat joutuvat tuntemaan huonoa omatuntoa siitä, että vievät minulta omat rakkaat lapset pois.

Toivon kullekin perheelle pitkää yhteistä elämää Rebekan pennun kanssa. 

Rakastakaa näitä Otuksia sydämestänne, huolehtikaa niistä ja antakaa niiden olla tiivis osa elämäänne ja perhettänne.
Minulla on luja luottamus siihen, että osaatte arvostaa tulevaa perheenjäsentänne! Se rakastaa jo nyt teitä :).

 

Tulemme kaipaamaan näitä hetkiä...

 

 

...ja usko tai älä - myös näitä!

...jopa äänitehosteilla ;)

 

 

AURINKOISTA KEVÄTPÄIVÄÄ!

 

Anne