Nyt keskitytään kasvamiseen

Kun pieni koiranpentu nukkuu niin se on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Tai ainakin akut lataantuvat nukkuessa :).

Eilen oli ensimmäisiä kertoja nähtävissä leikkiyrityksiä, murinaa, haukkumista ja jopa pientä nahistelun poikasta.

Kuten jo aiemmin kerroin niin ääneikkäin on Olka K ja pöhinöihin on tullut mukaan myös Odefina.

Blondit tytöt - uuuhhhh - varsinaisia hunajapupuja <3.

Entäs Omara sitten! Isojen siskojen menossa mukana ihan täysillä.

Onneli ... on niin OnNeLliNen ja tyytyväinen ja IiIhana!

Oula jatkaa valitsemallaan tiellä "hei, ei tehdä tästä nyt kummempaa numeroo..." -motolla. Kunpa siitä tulisi juuri niin isänsä kaltainen kuin mitä tässä vaiheessa vaikuttaa. Pus Hardolle!

Etsi Omara!

Isompien turvassa tietysti.

Oula ja Otu

Otu ja Oula

 

"Äitiiii!"

Olkan hännästä olisi moni rotikkanarttu ylpeä ;).

 

Otu: "Hei! Mä seison!"

Ottilia

 

 

"Heipä hei, ensikertaan!"

sanoo Ottilia

 

...ja Anne

 

Ikää kaksi viikkoa

 

Liitän tähän ensin pari söpöä otosta tältä viikonlopulta.

Viivin rakas ystävä Emily oli meillä "juhlimassa"

oman hiihtolomansa päättymistä ja

Viivin hiihtoloman alkamista sekä tietysti

pentujen 2-viikkossynttäreitä :).

 

 

 

Emily ja Odefina aamutunnelmissa

 

Viivi ja Otu - luotu toisilleen ;)

 

Pakollinen ryhmäkuva

 

Jopi-pappa ja Riitta Mikkelistä lähettivät heti syntymälahjaksi hienot pannat pennuille helpottamaan tunnistamista.

Olimmehan ennen synnytystä täysin varmoja, että maailmaan putkahtaa lauma merkkivärisiä pentuja ja nekin poikia ja ettemme tule millään erottamaan niitä toisistaan.

Toisin kävi. Blondit jymy-yllätykset ja pikkuinen Omara ovat helpottaneet pentujen tunnistamista sen verran, ettei pantoja laitettu pentujen kaulaan ennen tätä päivää.

Nyt alkoi erityisesti valokuvista olla jo mahdotonta erottaa toisistaan blondityttöjä Otua ja Ottiliaa sekä isompia merkkarityttöjä Olka K:ta ja Odefinaa.

Kaikki tietävät miten hurjaa vauhtia pennut kehittyvät! Melkein jokaisten päivä- ja yöunien jälkeen niiden käyttäytyminen muuttuu.
Ilmaisu on laajentunut haukkumiseen, ulvomiseen ja murinaan. Pentuyninä on tietysti repertuaarissa edelleen.

Jaloillaan pennut ovat kävelleet jo viikon. Ylittävät toisiaan ja emänsä jalat reippaasti jalkojaan nostaen, kellahtamatta nurin. Silmät ovat kaikilla alkaneet avautua. Tottistreeneillekin on pohjat luotu: osaavat istua ;). Rapsutusrefleksi nähtiin ensimmäisen kerran parin päivän ikäisenä. Puhumattakaan siitä, että pentulaatikon reunalaudoilla on kiipeilty jo kauan (huh). Ja niin edelleen...

Värityksessä tapahtuu myös; blondeilla alkaa olla pigmenttiä ihan mukavasti ja merkkiväristen merkit selkeytyvät. Seuraamme mielenkiinnolla myös Onnelin valkoista rintamerkkiä - sitä, että pysyykö se pennun kasvun mukana vai jääkö jossain vaiheessa kasvun vauhdista ;).

Luonne-eroja on siis havaittavissa:

Olka K kertoo hyvin nopeasti äänellään ja olemuksellaan ellei asia tapahdu hänen mieleisellään tavalla. Rauhoittuu kuitenkin käsittelyssä ja pitää silittämisestä.
Onneli ottaa kaiken vastaan aurinkoisesti ja hyvällä mielellä. Suhtautuu rennosti ja nauttien kaikkeen käsittelyyn.
Otu vaikuttaa suhteellisen vilkaalta. Suhtautuu käsittelyyn rennosti ja keskittyneesti.
Ottilia on blondisiskoaan hiukan maltillisempi. Rentoutuu käsittelyyn "hymy huulillaan".
Odefina on reipas, tyytyväinen pentu, joka ei aiheuta "vaivaa" missään tilanteessa - ei harmita jos maito loppuu tai jos ei saa ihan eturivin paikkaa maitobaarissa. Lähes yhtä "yleistyytyväinen" kuin Onneli. Odefinassa vaikuttaisi kuitenkin olevan "särmää", jos näin pienestä voi niin sanoa. Varsinainen isännän sylivauva, rakastaa olla "iholla" ja siliteltävänä.
Omaralle oli ensimmäisen viikon ajan tärkeää vain ruoka ja lämpö. Se keskittyi niihin täysin. Niinhän tekevät muutkin tässä vaiheessa, mutta ymmärrettävästi Omara erityisesti. Viimeisen viiden päivän sisällä pikkuinen on vasta saanut lihaa luiden ympärille - sanojen varsinaisessa merkityksessä! Samalla sillä on alkanut kehittyä voimia aistia ympäristöään. Nyt kun hän malttaa olla hetkiä irti nisästä niin rauhoittuu syliin nopeasti ja on oikein tykästynyt silittämiseen.
Oula - porukan Äijä. Syö ja nukkuu. Häntä ei jaksa siskolikkojen nisällä vinkuminen tai parhaasta paikasta taistelu kiinnostaa. Halit ja silut kelpaavat Oulalle  a i n a !

Pentujen painot 23.2.

 bln Otu

722 g (punainen panta)

blu Oula 

928 g (sininen panta)

 

smtn Olka K

1026 g (oranssi panta)

 

bln Ottilia  

748 g (vaaleanpunainen panta)

 

smtn Onneli   

800 g (keltainen panta)

 

 

 

 smtn Omara   

554 g (beige panta)

 

smtn Odefina 

850 g (vaaleansininen panta)

Näillä näkymin neljälle pennulle on jo löytynyt rakastava perhe. Vielä ei luonnollisestikaan ole kenellekään "nimettyä" pentua - paitsi perheelle, joka on odottanut Rebekan poikaa jo reippaasti yli vuoden. Pentujen kasvaessa ja kehittyessä selviää kuka narttupennuista sopii millekin perheelle.

Myös muut pentuja tiedustelleet ovat vaikuttaneet tarkkaan asiaa harkinneilta ja vastuuntuntoisilta.
Kiitos teille kaikille tähän mennessä yhteyttä ottaneille, mielenkiinnosta ja luottamuksesta!

Mikäli olet kiinnostunut hovawartista rotuna ja haluat tarjota jollekin narttupennuistamme hyvän, aktiivisen ja rakastavan kodin niin vastaan tiedusteluihin mielelläni.

Soita 040 - 8336 903 tai meilaa piskipalvelu@surffi.net .



Hauskaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

 

Anne ja 10 PihaVahtia

 

PS. Pentujen "passikuvat" otettiin tänään n. klo 12.00. Kuvissa silmät eivät vielä kellään ole kokonaan avautuneet.

Nyt kello on n. 16.30 ja silmät ovat auki kaikilla.

Että sellainen kehitysvauhti :).

Synttäripäivä

Tänään tulee pentusilla ensimmäinen viikko elämää täyteen!

Aika on kulunut kuin siivillä.

 

Kuulostaa varmaan omituiselta, mutta eilen tunsin haikeutta ajatellessani, että jo seitsemän viikon kuluttua näiden on aika lähteä elämään itsenäistä elämää "suureen maailmaan".

 

Koko lauantaipäivän kuljin kamera kaulalla normaaleja lauantai-puuhia tekien. Napsin kuvia kesken imuroinnin, sienipiirakan tekemisen, ruuan laitoin jne...

 

Eilen myös punnitsimme pennut (syntymäpaino suluissa):

 

bln Otu      (244 g) 376 g

blu Oula     (392 g) 532 g

smtn Olka K  (402 g) 588 g

bln Ottilia  (274 g) 426 g

smtn Onneli  (356 g) 474 g

smtn Omara   (186 g) 266 g

smtn Odefina (368 g) 494 g

 











Pentueen pienin ja suurin.

Omara (266 g) ja Olka K (588 g)

 

 

Omara <3

 

 

"Miss Perfect" ;)

Odefina

 

 

"Anna suukko!"

Otun ja Mamin hellä hetki  

 

 

 

Tällaisia näistä ryhmäkuvista aina tulee...

On siinä kaikki seitsemän - katso tarkasti!

 

 

Eilen kävimme Rebekan kanssa jo postilaatikolla. Melko kaukana siis, sillä postilaatikkomme sijaitsee n. 300 metrin päässä talostamme. Tähän mennessä olemme pyörineet pihamaalla. 

Puolessa välissä menomatkaa äidinvaistot heräsivät ja Rebekka istahti tielle ja käänsi katseen kotia kohti. Pienellä houkuttelulla saimme Forssan Lehden haettua laatikosta.

Kotia kohti askellettiinkin sitten reippaasti!

 

Ai niin - vielä yksi miellyttävä uutinen: 

Juttelin eilen tutun eläinlääkärin kanssa. Hän kasvattaa labradorinnoutajia. Oli todella lohduttavaa kuulla, että hänellä oli kokemusta suurinpiirtein saman kokoisina syntyneistä labradorin pennuista, kuin meidän Omara.

Tuollaisista 100 - 200 grammaisista on kuulemma kasvanut ihan normilabukoita! Huokaisin pikkuisen rennommin tuon keskustelun jälkeen :). 

 

Näihin kuulumisiin tällä kertaa.

Mukavia sunnuntailenkkejä toivotellen!

 

Anne 



 

 

Hyvää Ystävänpäivää!

Joka päivä on Ystävänpäivä, mutta eilen oli kiistatta yksi parhaista ikinä!

Lähes koko päivän vietin pentulaatikossa ja ihmettelin kasvun ja kehittymisen vauhtia.
Pennut kävivät vaa´alla ja painot nousevat oikein mukavasti.

Pikku Omaran punnitsin vielä tänään nähdäkseni kehityksen eiliseen verrattuna. Syntymäpaino oli 186 g ja eilen päästiin 202 grammaan. Tänään pikkutyttönen painoi jo 214 g :).

Isoveljen kyljessä on turvallista nukkua.

Omara ja Oula

 

 

 

 

Otu Mamin sylissä

 

 

 

Omara Mamin "kämmenellä"

 

 

 

Koko porukka päikkäreillä

 

 

 

Taas väsy yllätti...

 

 

Oikein mukavaa viikonloppua!

 

Pentujen tuoksua

 





Elämä edessä...

 

 

Hali <3

Keskellä pikkuriikkinen Omara, ylhäällä isoveli Oula

ja pehmikkeenä alapuolella isosisko Ottilia.

 

 

 

Jo kohta kolme päivää ikää ja seikkailut antavat vielä odottaa itseään.

 

Tuntuu olevan kova kiire Otulla (bln), Oulalla (blu), Olka K:lla (smtn), Ottilialla (bln), Onnelilla (smtn), Omaralla (smtn) ja Odefinalla (smtn) - ilmeisesti juurikin kohti suuria seikkailuja.

 

Ottaen huomioon sen, että pentujen keskipaino ei syntymähetkellä ollut mitenkään suuri (painavin 404 g) niin siitä huolimatta (vaiko juuri siitä syystä) liikkeelle on lähdetty vauhdilla!

 

Epäilen jo omia silmiänikin, mutta kun hieraisen niitä niin pentu jos toinen ehtii melkein laatikon toiseen reunaan. Usko pois!

Kuten kaikki tietävät niin ryömimällä tässä vaiheessa mennään. Pelottaa jo ajatellakaan sitä, että pian ne juoksevat.

 

Vauhdissa pysyy mukana myös "pikkupeukaloisemme", jonka nimesimme Omaraksi pentujen ihanan mummun mukaan.

Pikku-Omara painoi syntyessään 186 g! En ole koskaan kuullut noin pienestä hovawartin pennusta. Kääpiöpinserin pennut kuulemma painavat tuon verran syntyessään.

 

Omara syntyi toiseksi viimeisenä pentuna. Sen ollessa kämmenelläni ajattelin, että miten tällainen voi selviytyä.

Pentu oli heti ponteva ja Rebekka kohteli sitä alusta asti aivan samalla tavalla kuin muitakin. Kun Rebekka oli poistanut kalvon ja katkaissut napanuoran selvisi välittömästi, että pentu on erittäin elinvoimainen. Laskin sen alas lähelle Rebekan nisää ja ilman apua se - ensin kiipesi! nisälle - ja sovitti sitten näin pienen pennun suuhun hyvinkin isolta vaikuttavan nisän suuhunsa. Ja imi, halulla ja kauan.

 

On mielenkiintoista seurata kuinka tasavertaisesti emä kohtelee pentujaan fyysisestä koosta huolimatta. Edellytyksenä tälle on todennäköisesti juuri tuo elinvoimaisuus.

 

Luonnollisesti olemme erittäin kiintyneitä Omaraan. Toivomme todella, että se kehittyy samaa tahtia sisarustensa kanssa. Kunpa sen pieni keho kaikkine elimineen pysyisi kehityksessä mukana.

 

Sanomattakin on selvää, että pikkuinen  Omara on sinnikkyydessään vertaansa vailla. Löytää aina hyvän nisän itselleen, valitsee älykkäästi lämpöisimmän paikan emän kainalosta tai reiden alta. Ja liikuttavaa on ollut huomata, että useimmiten Omara ja Oula nukkuvat laatikossa rinnakkain. Aivan kuin isoveli olisi ottanut pikkiriikkisen siskonsa suojelukseensa.

 

 

Omara isännän kämmenellä.

 

Omaran kuvat on otettu tänään 13.2.13.

Pikkuisella siis ikää jo 3 päivää!

 

Näin täällä meillä tänään.

Tapaamisiin!

 

Anne ja Omat Rakkaat

 

 

 

Hyvää Syntymäpäivää OmaRakas O-pennut! - Happy Birthday OmaRakas O-litter!

Rebekan synnytys eteni hyvin.
Avautuminen alkoi Laskiaissunnuntaina aamuyöllä n. klo 4.

Lämpöä mittailtiin silloin tällöin yöstä aina iltapäivään asti. Alin lämpö, jonka sain kiinni oli 37,1 ja, kun nappasin sunnuntaina klo 17 lukeman 37,4 niin totesin, että pohjat ovat todennäköisesti jääneet huomaamatta.

Rebekka arvostaa ruokaa ja söikin vielä n. klo 13 pari desiä Acanan Puppy&Junioria.

Synnytyksen kulku oli melkein kuin oppikirjasta olisi lukenut. Klo 17.45 tulivat vedet ja ensimmäinen pentu syntyi 18.30. Blondi tyttö.

Synnytys eteni sujuvasti ja 21.45 mennessä oli syntynyt 1 blondi uros, 2 blondia narttua ja 4 merkkiväristä narttua. 

Hieman ennen puoltayötä Rebekka synnytti kuolleen pennun. Se oli merkkivärinen. Tuntui ikävältä, mutta on alistuttava siihen, että joskus käy näin.

Pennut ovat erittäin pirteitä ja Rebekka ihanan äidillinen. Oma-aloitteinen ja reipas. Pupsikat keskittyvät olennaiseen, eli viettävät aikaa maitobaarissa nauttien laadukkaasta maidosta :).

Pentulassa tunnelma on niin ihana, että voisin valvoa kuunnellen tätä babybluesia aamuun asti.
Mutta hiljenen lepäämään pentulaatikon viereen siskonpetipatjalle.

Kauniita unia ja reipasta viikkoa!


Shrove Sunday is very good day for little hovawart-puppies to born!
So Rebekka´s and Hardo´s babies birthday is 10.2.2013. 

We have here 1 blond male, 2 blond females an 4 black and tan females. Rebekka and puppies are very okey an we believe that lucky father is also ;).

Have a nice week!

 

 

Odotamme näistä pennuista kasvavan tasapainoisia hovawartteja perheittensä jäsenten parhaiksi kavereiksi niin aktiiviseen arkeen kuin erilaisiin harrastuksiinkin.

Pentueen ainoaa urosta on odotettu jo pian kaksi vuotta eli blondille komistukselle on koti valittuna.

Mikäli olet kiinnostunut yhdistelmästä ja narttupennusta niin otathan yhteyttä.

If You got intrested, please call or send e-mail to me.


Anne Rekola
+358 (0)40  8336 903
piskipalvelu@surffi.net

oMarAKasOmaRakasOmArAkaS!

 

Tunne on lähes juhlallinen, sillä tänään huomasimme,

että anomani kennelnimi on julkaistu FCI:n www-sivuilla.

Tämä tarkoittaa sitä, että meillä syntyvät pennut saavat nimensä eteen kennelnimen

 

OmaRakas

 

 

 

 

 

Haluan kertoa nimen synnystä pikkuisen:

 

Perheemme ensimmäinen narttukoira syntyi 18.3.2003 Elliegårdens kennelissä, idyllisessä Lillhärdalin kylässä Ruotsissa. 

 

Se syntyi seitsemän pennun katraaseen, johon kuului 2 mustaa ja 2 merkkiväristä urosta sekä 1 musta ja 2 merkkiväristä narttua. 

 

Musta narttu sai nimekseen Elliegårdens Black Omara. Ja tuo söpöliini muutti meille.

 

Meillä pentu sai kutsumanimekseen Yoko. Emme aavistaneet miten osuva nimi onkaan juuri tälle seesteiselle, aina hyväntuuliselle ja kuitenkin erittäin energiselle mustalle ladylle. Onhan nimen esikuva, Yoko Ono, nainen "suuresta rakkaustarinasta".

 

Jostain syystä Yoko sai minulta heti hellittelynimen Rakkauskoira. Se on ollut alusta asti hyvin rakastettava. Sen käsittämätön ja välillä lähes kestämätön kekseliäsyys sai jo pentuna leveän hymyn huulillemme.

 

Sen luonne siis hurmasi ihmisiä. Myös niitä läheisiä ystäviä, jotka sitten yrittivät vakuutella minua siitä, että Yoko olisi hyvä koira sukunsa jatkamista ajatellen.

Minua joka olin sanonut, etten milloinkaan kasvata. Olin ollut niin vakuuttunut siitäkin, että koskaan en edes omista narttukoiraa.  

 

Tuolloin yksi näistä rakkaista ystävistäni, Marja Virtanen, asui  hovawartteineen meidän kylällä. Siihen aikaan Marjan perheeseen kuului myös noin vuoden ajan kultainen noutaja narttu Sani. Sanista tuli sittemmin loistava opaskoira.

 

Yoko ja Sani olivat lähes samanikäisiä ja pennusta asti lenkkeilimme yhdessä Marjan ja Sanin kanssa. Nartuista tuli hyvät kaverit.

 

Vaelluksillamme juttelimme lähes kaikesta. Kuitenkin koirista eniten.

 

Puheeksi tuli toistuvasti Yokon käyttäminen jalostukseen. Muistan miten unelmoimme, että Yoko synnyttäisi Marjalle blondin nartun, Lunan. 

 

Sitä kautta leikittelimme ajatuksella, että oikein kennelnimen anoisin, jotta mahdolliset pennut saisivat "kunniallisen" nimen.

 

Yhtenä päivänä Marja totesi, että "OmaRakas sen pitää olla tietysti!". Lisäsi, että "Eihän Yokon nimeen Omara tarvitse lisätä kuin kas". Ensimmäisen eli kantanarttumme nimi on siis nimessä sen lisäksi, että nimen ajatus on juuri se "meidän juttumme". Hoffimme ovat omia rakkaitamme, tottakai.

 

Pidän itse sanoilla ja kirjaimilla leikittelystä. Kävi jopa mielessä, että kirjoitusasu voisi selkeämmin viitata Yokon nimeen ja olla OmaraKas. Mutta OmaRakas vei voiton.

 

Nyt, kun noista Marjan ja koirien kanssa tehdyistä ihanista metsäretkistä ja juttutuokioista on kulunut lähes tarkalleen 10 vuotta on kennelnimi vihdoin virallinen.

 

Kiitos Marja!

Ikimuistoisista retkistä ja keskusteluista. Ja mm. siitä, että annoit Yokolle hyvän hoidon esim. silloin, kun olimme matkalla Yokon ensimmäisenä kesänä. Joku lukijoista saattoi tuolloin, vuonna 2003, tavata Marjan ja Yokon Tervakoski-tapahtumassa :).

 

 

Näistä nostalgisista tunnelmista tähän hetkeen:

odottamaan OmaRakas O-pentueen syntymää <3.

  

 





Final countdown

55. raskausvuorokausi ja Rebekka valmistautuu synnytykseen. Käytös on muuttunut todella rauhalliseksi. Kävelylenkillä vapaana ollessaan ravailee rennosti, laukka-askeleet ovat letkeitä ja niitä otetaan enää harvakseltaan. 

Pentujen masumolina on muuttunut liikehdinnäksi, joka vaikuttaa siltä kuin tönisivät toisiaan... Taitavat välillä heittää kuperkeikkojakin.

Pentulaatikko on keittiössä ja Mamikoira siirtyi sinne heti, kun olin saanut peitot paikalleen.

Lämpöjäkin aloin tänään mittailemaan. Sekä aamu- että iltaseitsemältä lukema oli 37,9. Rebekan normaali ruumiinlämpö on 38,5. 

Aavistelen, että tulevana viikonloppuna saattaa jo tapahtua...

 

N y t  o d o t a m m e .

 

 

 

 

 

 

N o w  w e  a r e  j u s t  w a i t i n g .

 

I have a feeling that something is going to happen next weekend...