Mukavan rento leppuutuspaikka Oulalla.
Pentujen painot tänään 14.3.13
Otu 2000 g
Oula 2700 g
Olka K 3000 g
Ottilia 2200 g
Onneli 2200 g
Omara 1600 g
Odefina 2300 g
Tänään punnitus tehtiin jo digitaalisella henkilövaa`alla. "Jauhovaakani" meni pieneksi. Se olisi riittänyt enää Omaran painolle. Henkilövaaka ei kerro kymmenyksiä eli painot ovat pyöristettyjä. Näissä kiloissa :) ei asialla ole enää merkitystä.
Tytöt leikkivät terrieriä ;).
Illalla, kun palasin töistä kotiin tärkein tieto Markon "päiväraportissa" oli se, että tänään pennut olivat treenanneet rähisemistä.
Sitä millä ärinäteholla saa toisen vastaamaan haasteeseen ja myös sitä miten pöhinä päätetään oikeaoppisesti. Rauhoittumiseen ja rauhoittamiseen.
Meillä näyttää olevan tällä hetkellä ykkösrauhoittava signaali pysähtyminen ja hetken aikaa tuijottaminen eri suuntiin. Siitä sitten lähdetään muinalikkoina ja -poikina puuhastelemaan niitä mitä ennen pöhinää oli jäänyt kesken - tai kohti uusia seikkailuja. Kaiken rähinän jälkeen koko juttu on unohdettu hetkessä.
Koiran kommunikointi on niiiin selkeää ja ymmärrettävää. Ja toiminta viisasta. Sitä voisi seurata päivästä toiseen.
Harmi, että ihmiseltä puuttuu tuo taito elää hetkessä. Koira ravistaa turkkinsa ja on unohtanut kokemansa ikävänkin asian. Onnekas koira! Me ihmiset vatvomme, juoruilemme, punomme kostojuonia. Teemme virheitä ja toistamme niitä, vaikka olemme monesti joutuneet toteamaan, että keino ei ollut oikea ja takkiin tuli...
Koira ei toista virhettä - ainakaan montaa kertaa.
Tämä tulisi muistaa erityisesti koiraa opettaessa ja kouluttaessa. Eli, kun koira kokee jonkun toiminnan kannattavaksi niin se mielellään toistaa sitä.
Johdonmukaisesti koulutettuna koira toistaa positiivisesti ja toiminnallisesti ehdollistamalla opettamiamme hassuja temppuja täsmällisesti, vuorenvarmasti, luotettavasti ja kerrasta toiseen.
Hovawartkaan ei siis toimi tuurilla eikä tuulella. Harmi vaan, että meidän ihmisten johdonmukaisuus on kovin helposti tuulen vietävissä. Yhtenä päivänä lännestä ja toisena idästä puhaltavan tuulen. On se rankkaa yrittää koiran pysyä mukana ;).
Tällaisia ajatuksia tulee mieleen ihan vain seuraamalla pikkuisten neliviikkoisten pentujen kasvamista. Mieletön "oppisopimus-työnantaja" tuo koiranpentu!
Näissä aatoksissa jatkan nyt tv-sarjan katsomista.
Se on yksi eniten pitämistäni sarjoista ja kertoo
maailman neuroottisimman etsivän, Monkin
tämän torstaisen rikoksen ratkomisesta.
Näyttää leikkivän juuri nyt karhukuiskaajaa :).
Hyvää Yötä!
Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti