Tapahtumarikas viikonloppu

Perjantaina iltapäivällä pakkanen lauhtui n. -1 asteeseen ja oli aivan pakko päästä näyttämään pennuille ulkomaailmaa, ensimmäistä kertaa.

Kolmessa sylissä lauma sitten lähti ulos ja kohti pihan aurinkoisinta paikkaa.
Siitä huolimatta, että maa varmasti tuntui pikkutassuissa äkkiseltään tosi kylmältä, lähtivät kakrut reippaasti tutustumaan ympäristöön.

Viima oli sen verran kova, että muutaman minuutin kuluttua siirryimme sisätiloihin. Kyllä uni maistui makealta ulkoilun jälkeen.

 

Lauantaina kylään saapuivat erittäin odotetut vieraat; Nooa vauva <3 vanhempiensa Salla-Marin ja Joonaksen kanssa.

Nooaa ei juurikaan hetkauttanut hoffiemme lipaisuyritykset. Mutta onhan hän kotonaan jo tottunut Manu-pinseriin.

 

 

Nooa on niin söpö,

että saa aikaiseksi vauvakuumetta kenessä tahansa.

 

Sunnuntaina alkuiltapäivästä saapui vierailulle Oulan (kutsumanimeltään Osku) perhe Heinolasta.

 

Tyylilleen uskollisena Osku esitti rauhallisen puolensa. Nukkui, oli sylissä kuvattavana, hiukan mellesti siskolikkojen kanssa ja taas - nukkui :). Vielä muutama viikko ja Kimmon ja Jaanan odotus päättyy; vihdoin heillä on kotonaan Rebekan poika, jota on odotettu jo pian kaksi vuotta. Osku pääsee ymmärtävään kotiin, sillä hoffiuroksiin on perheessä totuttu. Oskua odottaa Heinolassa myös Minttu-dalmis.

 

Hiukan myöhemmin iltapäivällä saapui vielä vaaleasta tytöstä kiinnostunut Honkasen perhe Kouvolasta. Perheeseen kuuluvat vanhempien lisäksi suloiset tytöt Sara ja Nina. Nautiskelin taas kameran kanssa, kun tytöt antoivat pennuille syliterapiaa :). 

 

Honkasilta saa hyvän kodin hunajapupumme Ottilia. Ottiliaa odottaa tulevassa kodissaan musta hoffipoika Rino.

 

Saralla on näissä kuvissa sylissään Otu,

joka oli sitä mieltä, että voisihan hänkin muuttaa

Saran ja Ninan kainaloiseksi <3

 

Jo aikaisemmin, eli viime viikonloppuna olivat pentuihinsa tutustumassa Odefinan tuleva perhe Helsingistä sekä Onnelin tuleva perhe Riihimäeltä.

 

Onnelin tulevan perheen miehet hellimässä

suloista pihavahdin alkua. 

Perheen äiti jäi leveiden hartioiden taakse ;)

eikä siksi näy kuvassa.

 

OmaRakas Omara

 

Taskukoira!

Omara eli Sittis lempipaikkassaan.

Sylissä, lähellä, hellittävänä.

Aivan super-rakastettava pentu!

 

 

Olka K

 

Odefina

Oula l. Osku

Keittiöhommia

Otu ja Omara

 

Mikä tunnelma <3

Otu

Sittis :)

 

 

Odefina harjoittelee sirkusuraansa varten ;)

 

Luopuminen

Yllä kuvia vain pienestä osasta tästä elämästämme näiden pentujen kanssa.

 

Hölmönä varmaan pidetään, mutta totta on, että minuun sattuu ihan fyysisesti jo ajatuskin siitä, että nämä persoonat itsenäistyvät ja muuttavat meiltä pois ihan pian.

 

Pissa- ja kakkarumbat ovat pientä vaivaa verrattuna siihen mitä nuo otukset ihmiselle antavat.

 

Olen kuitenkin pentujen ja omasta puolestani erittäin otettu siitä, että on löytynyt ihania ihmisiä, jotka pystyvät tarjoamaan pennuille huolehtivan ja rakastavan kodin.

 

Vain "Super"-Olka K on vielä vailla kotia ja Pikku-Omara haluaisi myös kovasti löytää oman perheensä.

 

Omaran arvoisen perheen on oltava kuitenkin valmis odottamaan siihen asti, kun pikkuinen on täyttänyt n. 12 viikkoa. Vaikka Omara on kehittynyt aivan normaalisti niin haluan kuitenkin itse seurata sen kasvua hieman pidempään. Kehitys varmistetaan myös ylimääräisellä lääkärintarkastuksella n. 3 kk:n iässä. Teen tämän ihan vain sen kevyen syntymäpainon vuoksi.

 

Meidän lauma - ajatelmia

Otu on jotenkin jo ennen syntymäänsä kovasti päättänyt olla meidän koira. Kun järjellä ajattelisin (tässä kohtaa on puhuttava vain omasta puolestani tuolla isi-muodolla) niin ymmärtäisin, että neljä koiraa perheessä on paljon. Joka suhteessa.

 

Siitäkin huolimatta, että perheeni ja erityisesti Marko on superpanoksella mukana aina kaikessa koiriin liittyvässä. Hän on rauhoittava tuki "kriisitilanteessa" sekä fyysinen apu tekijä, kun roudataan telttoja, koiria, häkkejä ym. tapahtumaan jos toiseen... 

Ja mikä upeinta; luotettavin ihminen pentujen hoitajana. Ja edellinen on minulta paljon sanottu.

 

Olen nimittäin koirien suhteen jakanut vastuun kaiken ikääni vain itseni kanssa. Onkin ollut vaikeaa myöntää, että tahtoessaan joku muu pystyy ihan samaan kuin "mää itte" :).

 

Itsekkäänä en tainnut Ärrien (Ruurik, Robin ja Rebekka) pentuaikana antaa Markolle edes mahdollisuutta.  

 

Näiden "Otusten" kanssa tilanne on ollut toinen. Olen oppinut jakamaan asioita ja vastuuta. Hyvä näin. Haluan uskoa, että kokemuksena tämä projekti on ollut Markollekin positiivinen. Vaikka rankkaa työtähän se on hänelle tarkoittanut. Tällä viikollakin tekee yövuoron klo 22 - 6 , nukkuu muutaman tunnin ja herää heti puolilta päivin hoitamaan pennuille ruokaa ym.

 

Hyvästä hoidostahan kertovat parhaiten pennut itse.

Näin se meillä ilmenee: Juoksevat usein ohitseni Markon syliin, kun yhdessä saavumme tilaan... Ellei pennuilla olisi ollut hauskaa hänen kanssaan niin tuskin niin riemukkaasti ilahtuisivat isännän tapaamisesta :). 

 

Ja Viivi <3! Syntynyt kolmen uroksen laumaan ja iso- ja pikkusiskot ja -veljet ovat olleet aina koiria - hovawartteja. Ymmärtää niin paljon ja on taitava lukemaan koiraa. Toivon, että hänelle on hyötyä tästä elämäntavasta, jossa hän lapsuutensa ja nuoruutensa elää.

 

Näissä aatoksissa tällä kertaa.

Oikein aurinkoista talvipäivää kaikille!

Anne