UUSI VUOSI

Olkoon tuleva vuosi kaikille paras ikinä!

Vaikka vuosi 2013 tuntuu hujahtaneen vauhdilla ohi niin pitkään ei tarvinnut ajatuksen antaa juosta, kun tajusin, että todella paljon on tapahtunut.

Ihan päällimmäisenä on ilo siitä miten useaan uuteen ihmiseen vuoden aikana sain tutustua. 

Sain myös oppia tuntemaan vanhoja tuttavia paremmin ja tuntea miten tuttavuus jalostuu syväksi ystävyydeksi. 

Olen erittäin kiitollinen erityisesti siitä, että vanhoja, ihania, kauan mukana kulkeneita ystäviä on paljon. 

Yksi heistä tiivisti vanhan ystävyyden hienouden näin, tavattuamme joulukuussa pienen tauon jälkeen: 
"Anne, joka kerta kun tapaamme niin tuntuu siltä, että emme ole erossa olleetkaan. Kuin jatkaisimme aina suoraan edellistä kohtaamistamme. Ja joka kerta tuntuu, että kaikkea ei muistanut sanoa ja kertoa. Myös hiljaisuus on ystävän kanssa vaivatonta."

Juuri noin se on. 

Eniten puhetta, hiljaisuutta, rakkauden-, ilon-, surun- ja jopa vihantunteita elämme tietenkin kaikkein läheisimpien ystävien kanssa. 

Itse olen kokenut eniten puolisoni Markon kanssa. 
Hämmentävintä lähimmän ihmisen kanssa ovat ne tilanteet, jolloin huomaa hänessä jonkin uuden, jopa vieraalta tuntuvan piirteen. 

Yleensä se on yllättävässä arjen tilanteessa vastaan tuleva huomioiminen. Ihan pikkuriikkinen juttu, jota ei kuvitellut toisen koskaan rekisteröineen jollain tavalla merkittäväksi. Ja sitten; hän osoittaa tienneensä...

Sanonta "Mitä useampaan ihmiseen tutustun sitä enemmän arvostan koiriani" on ikäni myötä jotenkin laimentunut. 
Tykkään myös ihmisistä :). Nykyään entistä enemmän.

Kiitos olemassa olostanne, Ihanat!

Joudun nyt heti kuitenkin pyytämään teiltä, ihmiset anteeksi, sillä...
Käsittämättömän, täysin avoimen pyyteettömyyden, luottamuksen, luotettavuuden, rakkauden ja kumppanuuden tosin tunnen koirien kanssa. Erityisesti omien, mutta myös aivan vieraiden koirien. 

Liikuttavinta ja joskus myös surullisinta ovat ne hetket, jolloin vieras koira osoittaa lähes heti tavattuamme välitöntä luottamusta ja tuntuu lähes pyytävän saada olla lähelläni. Kertoo heti tekevänsä mitä vain puolestani.

Eläin on aina ihmisen armoilla. Ja jos se osoittaa luottavansa elämänsä käsiini niin automaattisesti epäilen sitä olenko sen luottamuksen arvoinen. Pidän ihmistä lajina niin ailahtelevaisena, ettei se mielestäni lähes tulkoonkaan aina ansaitsisi eläimen pyyteetöntä uskollisuutta.

Toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä tällä tunteellani.

Olemme eri lajia, koirani ja minä. 
Olen lajierosta onnellinen juuri siksi, etteivät koirani ymmärrä näitä tunteitani. 
Minä ihmisenä mietin menneitä ja suunnittelen tulevia, murehdin ja haikailen. Koira elää tätä hetkeä ja sen käytös on reaktio hetken tapahtumiin. 
Koira unohtaa huonotkin kokemansa asiat. Mikäli me ihmiset emme sitä muistuta niistä.

Olen iloinen myös siitä, että itse ymmärrän koiran ja ihmisen välisen eron. Se tieto on edellytys sille, että pystyn antamaan koirilleni hyvän elämän. 
Ellei ymmärrä toista ei voi olla kahden välistä rakkautta ja luottamusta.

Alla kuvia menneen vuoden ajalta. Satunnainen otanta.

Ensimmäinen kuva on jo joulukuulta 2012.

Silloin saivat alkunsa OmaRakas O-pennut <3

Lempi leiskuu.

Rebekka + Hardo =  7 pikkuhoffitusta

Kiitos teille kaikille, jotka

olette koskettaneet elämääni

vuonna 2013! 

- Anne -