19.4.2015

KAUNIS JA ARVOKAS ELÄMÄ




AJATUKSIA

Kun perheessä on kolmen sukupolven koiria ja kaikki aikuisiässä niin vanhimmalla on vääjäämättä elämänkokemusta jo yli kymmenen vuoden verran.

Tilanne on vanhukselle, ja luonnollisesti myös muille koirille ihanin kun kaikilla on oma ansaittu sijansa laumassa eikä kenenkään tarvitse epävarmana todistella olemassaolonsa oikeutta.

Usein koiranomistaja miettii sitä mikä on vanhuksen rooli perheen muiden, nuorempien koirien joukossa. 
Mietityttää mm. se yrittääkö joku lauman nuoremmista havitella jossain vaiheessa vanhuksen paikkaa.

Vanhuksen ja koko lauman on hyvä olla, kun kaikki tuntevat, että heidän ihmisensä pitää tasapuolisesti huolta kaikkien hyvinvoinnista. 

<3

Meillä Yoko-mummikoira on koko ikänsä ollut lempeä ja aidosti kiltti kaikkia kohtaan. 
Niin ihmisiä kuin eläimiä. 
Omia pentujaan kohtaan, aina pentuiästä aikuisuuteen asti. 
Tyttärensä pentuja kohtaan. 
Huolimatta siitä asuuko perillinen taloudessamme vai omassa kodissaan ja vain vierailee meillä.
Myös vieraat koirat Yoko hyväksyy kyseenalaistamatta. Niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Kaikki myös osoittavat kyseenalaistamatonta kunnioitusta Yokoa kohtaan. Aina. Poikkeuksetta. 
Se tapahtuu automaattisesti. Yoko ei milloinkaan pörhentele tai millään tavalla silmin havaittavasti alista muita koiria. Ei luonnollisesti myöskään ihmisiä kohtaan.
En myöskään ole havainnut muiden koirien osoittavan suurieleistä alistumista Yokolle.

Sellainen on Hyvä Johtaja. Sellainen kuin Yoko on.
Rakastava. Rakastettava. Luottava. Luotettava. Lempeä. Pitkämielinen. Johdonmukainen.

Ja minä. Myönnän nöyrästi, että en ole tätä asiaa Yokolle enkä myöskään toiselle Suurelle Johtajalleni Rockylle milloinkaan, mitenkään opettanut tai kouluttanut.

<3

Kun on saanut yhden ihmisen elämän aikana opettajakseen kaksi sellaista koirapersoonaa kuin minä niin luulisi omistavansa sen kaiken tiedon mitä ihminen tarvitsee universumin hallitsemiseen, maailmanrauhan saavuttamiseen ja säilyttämiseen ja elämän ajan kestävän ihmissuhteen rakentamiseen.

Vaan siihen ei ihminen pysty.

Ihminen toistaa vanhoja virheitään huolimatta siitä, että joka kerta niitä tehtyään on päähän sattunut. 
Ihminen tuhlaa aikaa toistelemalla vaikkapa seitsemäksi kuolemansynniksi nimettyjä asioita. Ainakin joitain niistä.
Tuhlaa aikaa riitelyyn, sotimiseen ja muihin kauheisiin asioihin. Kerskuu ja kadehtii. 

Koirat eivät kersku eivätkä kadehdi. 
Eivät varsinkaan Mummi- ja Vaarikoirat.

<3


SAANKO ESITELLÄ:
Ikinä parhaat Johtajani

 
Sazidun Extra Special 
Rocky
1989 - 1999

  

Elliegårdens Black Omara

 Yoko
 s. 18.3.2003
 
 
  
Kiitollisena
- Anne -



 

18.4.2015

KUUMETAUTIA?

Ruurik



Milahow Lumic



Eikä kuume ainakaan laske
näitä kuvia katselemalla ja unelmoimalla... 
:)



Siitä huolimatta...
kuvia

rakkauslapsista

s. 1.7.2011   

Emo`s Toivo ja Tyyne <3

Emo`s T-pennut

Emo`s Tahvo

Emo`s Toivo

Emo`s Taisto

Iloista viikonloppua!
- Anne - 


 


11.4.2015

Vuosi on kulunut. 
Monet merkkipäivät vietetty. 


Ärrät täyttivät 7 vuotta lokakuussa. Viisausikä :).

Rebekka ja Ruurik

Otukset helmikuussa 2 vuotta. Aikuisikä :).

Oma Rakas Otu

Oma Rakas Onneli

 Yoko saavutti maaliskuussa 12 vuoden iän. SuperMummiKoiraikä :).

Yoko The MummiKoira <3



Suunnitelmiakin tehtiin.
Harva niistä toteutui.

Kovin hartaasti moni odotti Rebekalle pentuja. Oma jaksamiseni ei kuitenkaan riittänyt odotusten täyttämiseen. Pahoittelen.


Vaan nyt tapahtuu! <3

Rebekan velipoika Ruurik nimittäin kihlautui. 
Ihana blondi Lumi Raumalta lupautui Ruurikille vaimoksi. 

Yhdistettyjen häiden ja häämatkan ajankohtaa ei ole vielä voitu lyödä lukkoon. Sen verran kuitenkin tiedetään, että kekkerit ajoittuvat loppukesään.

Ja tottakai toivomme, että tälle pariskunnalle syntyy aikanaan myös fiksuja, kauniita, terveitä ja rohkeita lapsia.
Toivon mukaan säällisen ajan kuluttua häämatkasta ;). 

Virallinen kihlajaisilmoitus on julkaistu.
Käypäs vilkaisemassa:

Pentuja

<3

Milahow Lumic 'Lumi'
 Lonkat A/A, kyyn. 0/0,  
Luonnetesti +125p
(+1+1+1-1+1+2+1+3) laukausvarma
Näyttelystä 3xSERT, 2xROP

Lumi on osallistunut 2 kertaa 
Suomen Hovawart ry:n Erikoisnäyttelyyn 
ja palkittu molemmilla kerroilla laatuarvosanalla Erinomainen.
Tuomareina rodun erikoistuomarit Josef Jais ja Gisbert Langheim.

 
Ruurik (kuva M Nikander)
Lonkat A/A, kyyn. 0/0
Luonnetesti +172p
(+2+1+3+2+1+2+1+3) laukausvarma
  Näyttelystä SERT, VARASERT 

Ruurik on osallistunut 6 kertaa 
Suomen Hovawart ry:n Erikoisnäyttelyyn 
ja palkittu joka kerta laatuarvosenalla Erinomainen.
Tuomareina rodun erikoistuomarit 
 Elisabeth Kapsch, Margit Bothur, Gisbert Langheim, 
Denise Gaudy, Elena Skavarilova ja Jana Svobodovà.

Mielelläni lainaan tähän Mervin (kennel Milahow) 
kirjoittamat kuvaukset suunnitellun pentueen vanhemmista:

Musta, komea Ruurik on 7-vuotias upean luonteen omaava uros.
Tämän koiran parhaat ominaisuudet ovat toimintakyky, taistelutahto ja temperamentti.
 
Lumi on rauhallisempi luonteeltaan, hieman itsepäinen ja erittäin perso ruualle.
 
Pihan vahtiminen kuuluu olennaisesti molempien työnkuvaan sekä tietysti pitkät metsälenkit!
 
Näyttelykäyntejä on harvakseltaan, mutta hyvin tuloksin. 

Sekä Lumin että Ruurikin kaikki sisarukset 
on lonkkakuvattu terveiksi. 

Kummallakin on ennestään yksi pentue.

Toivotuille pennuille etsitään
hyviä ja aktiivisia koteja.

Yhteydenotot
Kennel Milahow
Mervi Savolainen
gsm 044 - 3252 240
  postia mervi @ milahow.fi


Annan mielelläni isäuroksesta lisätietoja
OmaRakas Hovawartit
Anne Rekola
gsm 040 - 8336 903 
piskipalvelu @ surffi.net
  




 
  





18.3.2014

SYNTTÄRISANKARI ♥

Rakas Yoko
Elliegårdens Black Omara

11 vuotta
18.3.2014

 Jiihaaa!!! 11 vuotta!

♥ Rakkain Yoko ♥

 
Ihanaa kevättä kaikille!

Pidetään Yokon asenne:
Aina on aihetta iloon!

- Anne -

 

10.2.2014

Ihanaa 1-vuotis syntymäpäivää OmaRakas O-pennut!!! Happy Birthday OmaRakas O-litter!!!

Vuosi sitten, 10.2.2013 illan suussa alkoi Rebekan synnytys ihan todenteolla. 

Vedet menivät noin klo 17.00 ja siitä pikkuhiljaa alkoivat työntöpoltot. Ensimmäinen pentu syntyi tarkalleen klo 18.28.

Ensimmäisenä syntyi Otu ja seuraavana pentueen ainoa uros Oula.
Klo 21.45 koko pentue oli nähnyt päivänvalon. Eli tyttöporukkaa syntymäjärjestyksessä; Olka K, Ottilia, Onneli, Omara ja Odefina.

Syntymän ihme on aina hieno kokemus. 
Siitä hetkestä alkanut matka on sisältänyt hienoja kokemuksia.
Pentujen kehittymisen seuraaminen on erittäin mielenkiintoista ja bonuksena omistaja-perheistä on tullut meille hyvin läheisiä ja tärkeitä.

Matka jatkuu ja toivottavasti tulevaisuudessakin vietämme hauskoja hetkiä yhdessä.

Synttärimuisteloita kuvina:

"Synnytyssalin varusteita"


Syntymäpäivää edeltäneen yön 
nukuimme siskonpetillä olohuoneessa.
Viivi kuulostelee Rebekan hiljalleen alkavaa avautumisvaihetta.

OmaRakas Otu

Pieni ihme: OmaRakas Omara

Tässä kuvassa kaikki seitsemän. 
Nuorinkin pentu (Odefina) on jo tunnin ikäinen :).
 


 Näissä kuvissa O-tukset ovat jo vuorokauden ikäisiä  
♥♥♥♥♥♥♥

Rakkaat onnittelut
1-vuotiaille

Otu ♥
Ode (Oula) ♥
Olka K ♥
Muru (Ottilia) ♥
Onneli ♥
Milli (Omara) ♥
Odefina ♥ 

Kiitos Heidille ja Jarkolle, Minnalle perheineen, Annelle perheineen, 
Johannalle perheineen ja Seijalle ja Karille
parhaasta huolenpidosta!

♥♥♥
- Anne, Marko ja Viivi -
  
 

4.2.2014

Sisterhood

Milli ja Onneli ♥

Ihana tiistai.

Aamupäivävieraina Milli ja Johanna. 

Pakkasimme namia taskuun ja lähdimme pikkumerkkareitten Millin ja Onnelin kanssa lenkille.  Se rakkauden määrä mitä nämä kaksi teinihoffi-neitiä toisilleen osoittavat jaksaa yllättää. 

Siskon huomiointi ja vuorovaikutteinen leikki ilahduttaa niin, että meinaa tulla ihan pakahdus :). Rakkautta, oikeaa ja aitoa sisarrakkautta. Molemminpuolista. Näiden kahden energiat ja kemiat taatusti kohtaavat.

Hippa, paini, kasin juokseminen ilman päätä ja häntää - kaikki käy, aina ja kummallekin. Ei toraa eikä riitaa. Metsän kepit ovat yhteisiä ja emäntien tarjoilemat namipalat yhteistä herkkua tyyliin: "ota sinä, Onneli ensin olehyvä" ;).

Onnelilla heijastiliivi, Milli nakuna.




Ellet satu muistamaan niin muistutan, että Milli on se pikkuinen, jonka syntymäpaino oli 186 g. Vertaukseksi Onnelin syntymäpaino 356 g.

Tämän päivän painovertailua emme lähteneet tekemään. Tilanne on nyt kuitenkin se, että Millin luusto on 2 kertaa jykevämpi Onneliin verrattuna. Säkäkorkeus on suurinpiirtein sama molemmilla ja rungon pituus myös.
Merkkiväritys Millillä selkeämpi erityisesti päässä eikä Millillä ole myöskään yhtään valkoista väriä rinnassa. Onnelilla söpö valkoinen rintamerkki.

Tästä on ponnistanut Pikku-Milli
eli OmaRakas Omara, kuvassa 3 päivän ikäisenä isännän kämmenellä.



Ja tältä näyttää Milli viikkoa vaille vuoden ikäisenä :)
 

 
Syntymästä asti Milli on ollut 
tyytyväinen, reipas, rohkea, kiltti hovawart ja
on sitä edelleen. Precis!


Johanna ja Milli  ♥
Katsopa tarkasti: eivätkös muistutakin toisiaan? 
Sama ilmekin molemmilla :). 


  ♥♥♥
Toisiinsa tyytyväiset.


Be happy!
- Anne -


 

TERVETULOA!

Tulevana sunnuntaina eli 9.2.2014 kokoonnutaan O-pentujen 1-vuotis tapaamisen merkeissä.

"Otusten" synttäripäivä on 10.2. ja luonnollisesti sunnuntaina juhlistetaan merkkipäivää :).

Pikakatsaus elettyyn vuoteen:
 
Vuoteen on mahtunut paljon tapahtumia. Pennut ovat kohdanneet uusia asioita lähes joka päivä ja hyvät kokemukset ovat antaneet luottamusta ympäristöön ja karttuttaneet hyviä tapoja elämän uusia koitoksia varten.

Kaikkein tärkeimmän eli arkielämän lisäksi on koettu myös kaikenlaisia pieniä juhlahetkiä. 

Pentujen elämä on ollut perustervettä. Jokainen pentu on kasvanut ja kehittynyt tasapainoisesti. Niin fyysisesti kuin henkisesti.

Virallista arviotakin on käyty hakemassa; Muru ja Odefina ovat käyneet jo muutamassa näyttelyssäkin. 
"Aktiivisuustilastossa" olette 100 % ahkerampia kuin minä itse :). Kiitos siitä!

Mutta, kuten te "Otusten" omistajat hyvin tiedätte; tärkeintä on se, että arki ja kotielämä hoffin kanssa on toimivaa ja harmitonta. Olette kaikki luoneet omallenne hyvän pohjan tulevaan elämään. Kiitos siitä!

Luovutustilanteessa annoin jokaiselle toiveen: "Pitäkää huolta...!". 
Näin on tapahtunut ja sydämeni on iloinen ja kiittää nöyrästi!


 Muru
Kuva: Anne H.

 Lämpimästi tervetuloa
O-pennut perheineen
su 9.2.
kylään meille!

toivottaa:
Anne, Marko ja Viivi
&
Rebekka, Otu, Onneli, Yoko ja Ruurik 

15.1.2014

TYTÖT MISSEILEMÄSSÄ

Muru (Ottilia) ja Odefina 
Lahden Ryhmänäyttelyssä 12.1.2014

Teinitytöt Oma Rakas Ottilia ja Oma Rakas Odefina
näyttäytyivät Lahden talvi-ryhmiksessä. 
Ikää tytöillä näyttelypäivänä 11 kk 2 pvää.
Eli junioriluokassa esiinnyttiin.

Tuomarina oli Harto Stockmari

Ottilia l. Muru 
yllätti sekä omistaja-Annen että kasvattaja-Annen!

Sijoittui paras narttu -kehässä, kovassa seurassa toiseksi!!!
Ja vastaanotti ensimmäisen serttifikaatin!

Odefina 
 esiintyi kauniisti ja käyttäytyi asiallisesti,
mutta tuomari antoi arvosanaksi kuitenkin "hyvä" eli H. 
Mainitsi sipsuttavista liikkeistä ja hieman lyhyestä lantiosta.

Mikä hienointa - tuomari kehui molempien hyvää käytöstä :).

 
O. Odefina ja O. Ottilia




Odefina liikkuu


Ottilia liikkeessä



Odefina 



Ottilia


Kuva PN-kehästä
Hopea ei ole tässä seurassa häpeä - päinvastoin!
Luokan voitti C.I.E. JV-07 RKFV-11 Skywatch`s Just For You, kolmanneksi sijoittui voittajan tytär 
JV-10 Skywatch`s Moonlight Magic.

On myös mainittava, että kaikki neljä 
PN-luokassa sijoittunutta narttua 
polveutuvat samasta uroksesta;
HeVW-12 VV-12 Al-Capone von Ranzi`s Räubern.

Lämpimät onnittelut ja suuri kiitos
Annelle ja Murulle
sekä
Seijalle ja Odefinalle!

Onnea myös kaikille muille 
suoritukseensa tyytyväisille! 

- Anne - 
 



8.1.2014

Naisia

Ihanalla, omalla Otulla 
alkoi ensimmäinen juoksuaika 
tänään 7.1.2014

Näin sitä sitten aikuistutaan;
3 päivää vaille 11 kuukauden ikäisenä 
aloitti meidän Otu ensimmäisen juoksunsa.

Täsmää juoksunsa näemmä aikuisten narttujemme kiertoon 
heti alusta asti.
Hyvä näin.

Otu on ollut kärttyinen jo parin viikon ajan. 
Lapsekasta, ajattelematonta riekkumista on ollut havaittavissa.
On hermostumiseen asti mielistellyt äitiään, 
joka eilen ensimmäistä kertaa kertoi topakasti Otulle, 
että mikä järjestys tässä huushollissa on ja
samalla kerralla opetti Otulle miten nöyrrytään niin hienovaraisesti ja kuitenkin ymmärrettävästi ilman, 
että kukaan ärsyyntyy ylimielistelystä ja super-alistumiseleistä.

Rebekka tiesi, että seuraavana päivänä Otu astuu aikuisuuteen.
Oli hienoa seurata miten pienillä eleillä 
koira viestii tärkeät asiat.
Rebekka ei siirtynyt edes paikaltaan. Huomautti katseellaan ja matalalla murinalla, että "nyt riitti!".
"Sovittu", ilmaisi Otu.

Otun henkinen aikuistuminen tapahtui siis tarkalleen
Loppiaispäivänä 2014 n. klo 19.00.
Ja fyysinen, eli juoksu alkoi 7.1.14 n. klo 21.30.

Ja kuitenkin neiti on vielä ihan muksu <3.

Lapset ja koirat kasvavat, aikuistuvat ja itsenäistyvät. 
Oppivat pärjäämään.

"Lainaa vain, lainaa vain...
Oot pienokainen hetken mulle lainaa vain..."







Onneksi koiran aikuistumiseen ei liity 
muuttaminen toiselle paikkakunnalle rakentamaan omaa pesää.
Koiraa saan hoivata ja helliä vaikka joka päivä 
koko sen elämän ajan.

Osaankohan suhtautua Viivin aikuistumiseen 
yhtä luonnollisesti kuin Rebekka Otun?
Epäilen. 

Pikku-Viivi.
Melkein 10 senttiä minua pidempi pikkuneiti.
Eikä sylini tule koskaan liian pieneksi hänelle.


Skål kaikille Naisille!

- Anne -